torstai 2. syyskuuta 2010

Kirpparilöytöjä


Noniin näyttää siltä, että kaikki äänestykseen osallistuneet toivovat kirpparilöytöjen esittelemistä ainakin joskus. Jotenka tässä tulee ensimmäinen postaus liittyen siihen aiheeseen!
Vaatekaappini sisällöstä valehtelematta noin puolet on ostettu kirppareilta, joten en ala jokaista toppia ja paitaa esittelemään (se nyt ei tosiaankaan kiinnostaisi ketään). Sen sijaan ajattelin esitellä löydöt, joista on tullut kestosuosikkeja. Tässä niitä olisi:

Löysin tämän mustan takin ehkä noin vuosi sitten Jyväskylästä, Centrum-kirppikseltä. Hinnaksi oli merkitty huima 1€, joten otin takin. Olenkin sitä koko viime syksyn ja kevään ahkerasti käyttänyt. Tämä on ehdoton takkisuosikki!



Valkoinen nahkalaukku on ostettu myös Jyväskylästä, Laukaantien isolta kirppikseltä aikoja sitten, hintaa oli 7€, mutta olen kyllä joka sentin edestä laukkua myös käyttänyt.


Keväällä löydetyt aurinkolasit tästä lähikirppikseltä lähtivät mukaan 4,5 eurolla, ja ihan koko kesän niitä käytinkin.

Viimeisimpiä kirppislöytöjä, joihin rakastuin heti, ovat yläkuvassa olevat farkut ja neuletakki.
Farkut istuvat ihanasti ja maksoivat 2€, neuletakki on pehmoisen ihanaa materiaalia, sain sen 0,80 eurolla mukaani.


Koiralapseni ei ymmärtänyt kuvaustilannetta ja yritti mukaan^
Jatkossa kirpparilöytöpostauksia sen mukaan kuin ostoksia teen.

1 kommentti: