sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Pitsihuivi


Jes, taas yksi joululahja valmistui! Neuloin suorakaiteen muotoisen pitsihuivin serkulleni pukin konttiin. En löytänyt netistä miellyttävää huiviohjetta, joten muokkasin sitten oman. Yhdistelin kahta ohjetta. Reunasilmukat otin lankakomeron lehtihuivista (ohje täällä). Huivin keskiosan ja pitsikuvion löysin saksankielisestä neulelehtisestä, jonka ostimme äitin kanssa kesällä. Löytyipä sillekin käyttöä. Suomentelin siis saksasta tuon ohjeen ja kokeilin mitä syntyy. Ihan nätti huivi tuli mielestäni, ja langasta tuli heti kaupassa jo mieleen serkkuni, toivottavasti tykkää :)


Tässä neuleohje huiviin. Luo 22 silmukkaa ja neulo aina oikeaa 4 kerrosta. Aloita sitten pitsikuvion neulominen ohjeen mukaisesti. Toista kerroksia 1-9 niin pitkään kuin haluat. Nurjan puolen kerrokset aina samalla tavalla, reunasilmukat ohjeen mukaan, väliin jäävät nurin. Neulo lopuksi 4 kerrosta aina oikeaa.
Neuloin oman huivini Novitan Rose Mohair (619) - langasta. Käytin kutosen puikkoja. Huiviin kului koko lankakerä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti