perjantai 27. marraskuuta 2009

Onnittelukortti ystävälle


Tässä kortti ystävälle syntymäpäiväksi. Tein kortin jo aikoja sitten, ja se on odottanut kaapissa oikeaa hetkeä. Kortti on jo lähtenyt matkaan ja on varmaan kolahtanut luukustakin tänään.

Tänään valmistui paljon kaikkea askartelua. Sain valmiiksi joulukortit! Päätin olla ahkera ja rupesin hommiin kun pääsin töistä aikaisin. Kortit oli hyvä saada muutenkin valmiiksi mahdollisimman aikaisin, meillä on kohtapuoliin muutto edessä ja kahden viikon päästä pitää tehdä viikonloppureissu Keski-Suomeen, joten aikaa ei ihan liikaa ole. Kuvia korteista luvassa kun saan ne lähetettyä :) pitää vielä etsiä joku kiva värssy kortteihin..

Korttien ohella valmistui myös yksi joululahja: tein itse ensi vuoden kalenterin äipälle. Viime viikonloppuna kävin Sinellissä ja mukaan tarttui valmis kalenteripohja, johon voi itse tehdä kuvat. Kalenterista luvassa kuvia huomenna.

3 kommenttia:

  1. Joko te tiiätte milloin muutatte? :)

    VastaaPoista
  2. Kahen viikon päästä viimestään, luultavasti jo hieman aikasemmin. Ois itestäkin ihan kiva saada tavarat purettua jouluaattoon mennessä, vaikkei aattona täällä ollakaan, mut silti :) kerkeis vähän laittaa uuteenkin kotiin sitä joulua

    VastaaPoista
  3. Iik, niin pian! :) Vähän mä oon innoissani teidän puolesta, kun nyt löytyi sellainen mieleinen paikka ja pääsette siitä toisesta pois :D

    VastaaPoista