lauantai 20. marraskuuta 2010

Kangaskasseja


Ja nyt lisää niitä lupaamiani joululahjoja.

Viime perjantaina ostin Sinellistä muun muassa kaksi mustaa kangaskassia (jee, ei aina niitä peruskasseja!) ja kotona alkoi stanssaus. Kontaktimuovi olisi ollut huipputuote, mutta kun sitä ei ollut kaapissa, otin laminointikalvosta toisen puolen ja stanssasin Big Shotilla puunrungon siihen.
Sitten kalvo teipeillä kiinni kassiin ja valkoista kangasväriä sutimaan.


Puu oli yksinäisen näköinen, joten päätin tehdä veljelleni (jälleen kerran) pesukarhukassin. Vapaalla kädellä siis hahmottelin pesukarhun alalaitaan ja vielä hieman tassunjälkiä, jotta se ikäänkuin kulkisi lumihangella. Tuli todella hauska kassi, vaikka itse sanonkin. :)


Samalla tyylillä tein vanhemmilleni lahjaksi kassin. Stanssasin lisäksi lumihiutaleita leijailemaan puun ylle.


Hiutaleisiin sain vielä eloa lisäämällä helmenhohtoista kohoväriä. Äippä tykkäsi kovasti tuosta puunrunkostanssista, joten uskon kassin olevan oikein mieluinen lahja.

Vielä yhden kassin tein, mutta se menee blogin lukijalle lahjaksi, joten enpäs esittelekään sitä täällä ennen jouluaattoa. :) Sinellissä myytiin muuten niitä perusvaaleita kasseja hintaan 1,80€, mutta minä ostin niitä pari Salesta hintaan 0,60€, jos vielä saisi pari mukavaa lahjaa tehtyä. Mustat kassit olivat Sinellissä hieman päälle 3€.

Työpäivä tänään oli todella mukava ja suorastaan hurahti ohi. Loppuilta vapaa, ihanaa! Siivoamisen jätän todellakin huomiselle. Lisää joululahjajuttuja tulossa pian!


6 kommenttia:

  1. Vautsi miten hienoja. On kyllä hieno masiina toi sun uusi Bigshot. Ja todellakin positiivista, että löytyy muitakin kasseja, kuin niitä luonnonvaaleita :D

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) joo mustia kasseja oli pakko saada :D

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana pesukarhu! :)

    VastaaPoista
  4. Rakastuin välittömästi tuohon pesukarhuun!! IHANA! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon! :) mukava kun vierailit blogissani :)

    VastaaPoista