sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Ristiäislahjoja

Nyt seuraa hieman vaaleanpunaisia unelmia.. olen nimittäin saanut valmiiksi kummityttöni ristiäislahjat!

Ensimmäisenä on ristiäiskortti. Vauva kastemekossa on leikattu irti 3D-arkista. Jonkin verran tuotti päänvaivaa tämän kortin sommittelu, mutta tulihan siitä ihan sievä :) Sisällysteksti pitäisi vielä keksiä..


Ja sitten neulottu mekko, josta olen suoraan sanottuna aika helevetin ylpeä. Löysin jokin aika sitten netissä surffaillessani ihanan ohjeen tähän mekkoon ja pakkohan sitä oli yrittää, vaikka epäilinkin että joku kohta tuottaa liikaa ongelmia. Mutta niinpä vain mekko valmistui! Pikkukuvassa mekko ei pääse kylläkään oikeuksiinsa, ja toivon hartaasti, että mahtuu saajansa päälle. Mekon ohje täällä. Ennen ristiäisiä on vielä hommattava jostakin sopiva pikku nappi toiselle olalle.
Tämä oli sitten ensimmäinen tällainen kokonainen vaate, jonka olen neulonut. Aika huimaa on ollut kehitys, puoli vuotta sitten en vielä osannut sukkaakaan neuloa :)


Ja mekko roikkuu tällaisessa itse tehdyssä henkarissa, joka myöskin menee lahjaksi. Ostin Sinellistä puuhenkarin, jonka maalasin vaaleanpunaiseksi, ja jonka jälkeen liimasin vaaleanpunaiset koristeet. Sidon vielä koukun ja puuosan väliin vaaleanpunaisen rusetin.

9 kommenttia:

  1. oi söpöjä ovat! sietääki olla ylpeä :D

    VastaaPoista
  2. Wow! Sinä senkin monitaituri :D
    Vaikka mitä oot ruvennu nyt neulomaan, uusimpana mekkokin :)

    VastaaPoista
  3. :D
    yllätyin kyllä itekin et onnistuin. täytyy varmaan yrittää vielä jotain vaikeempaa esim. neuletta itelleni tästä rohkaistuneena! :)

    VastaaPoista
  4. No kyllä sä osaisit varmasti tehdä sellaisen :) Ei muuta kuin kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  5. ISO kiitos lahjoista, mekko on aivan super ihana ja sopii Nellalle hyvin :) Olet kyllä todella taitava tekijä!!! KIITOS <3

    VastaaPoista
  6. Kyl on hieno!! Eikös vaan kannattanutkin ruveta neulomaan. Sähän oot luonnonlahjakkuus!

    VastaaPoista
  7. kummasti kannustaa jatkamaan kun jokin onnistuu ja saa paljon kehuja :)

    VastaaPoista