perjantai 14. joulukuuta 2012

Laiskimus

 
Olen laiskimus.
Tänä vuonna muun muassa itsetehdyt joulukortit jäivät ajatuksen tasolle.
Ajattelin aina, etten sitten koskaan lähetä joulukortteja varustettuna oman muksun kuvalla, mutta kun tein listan ihmisistä, joille kortin olisin lähettämässä, ei listalla ollutkaan ketään, joka ei tykkäisi tyttösen kuvasta.
Ja niin tilasin valmiit kortit. 
Tuntuu vähän pahalta, mutta yritän olla armollinen itselleni.
 
En myöskään ole leiponut mitään joulujuttuja, en ole askarrellut itse lahjoja (muuta kuin yhden jutun äidilleni ja yhden kummipojalleni). 
 

Tänään vietän syntymäpäivääni (en ole leiponut tai askarrellut itselleni mitään), mutta onneksi Frödinge oli leiponut pakastealtaaseen mutakakun, jossa on jäätelöä ja suklaata päällä. Omnom, se riittää juhlistamaan tätä päivää.
Niin ja herkkuhetken lisäksi pääsen tänään elokuviin kahdestaan mieheni kanssa kun vanhempani tulevat meille yöksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
 

2 kommenttia:

  1. Kaikelle on aikansa. Lapsesi ja puolisosi ovat tärkeintä. Viime kesänä 97-vuotias mummomme totesi meille vähän ennen Taivaan Isaän kotiin lähtöään: " te olette rikkaita, kun teillä on toisenne". Hyvää ja rauhallista ja siunattua joulua Sinun perheellesi

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Ja samoin toivottelen sinulle!

    VastaaPoista