torstai 3. helmikuuta 2011

Jotain uutta, jotain virkattua


Tilasin vähän aikaa sitten Booky.fi:stä pari amigurumi-kirjaa ja tällä viikolla ne ovat kotiutuneet.

"Tiny yarn animals" ei ollut ihan niin hyvä kuin "Kyuuto! Japanese crafts amigurumi", mutta tulipahan ensiksi mainitustakin jo jotain tehtyä. :)

Pöllön tein kirjan ohjeen mukaan, tosin tein vartalon pallomaisemmaksi. Ja nokkaakin muutin hieman. Ostin viikonloppuna tätä ihanaa uutuusväristä Novitan Pretty Baby - lankaa, jota oli pakko päästä heti käyttämään.

Koska lankavalintani oli pehmeää vauvalankaa, ajattelin antaa pöllön kaverini keväällä syntyvälle vauvalle. Niinpä lisäsin täyttövaiheessa pöllön sisälle vielä kulkusen, jolloin koko lelu helisee sitä liikuttaessa.
Silmät ovat tietenkin niitä turvasilmiä, jotka eivät varmasti lähde irti pienenkään käsittelyssä.

Ja tämä muffinssi valmistui aikoja sitten, en vain ole saanut aikaiseksi postata sitä tänne... No, siinä se nyt komeilee. :) ajattelin alunperin sitä neulatyynyksi, mutta omistamani nuppineulat ovatkin vähän turhan pitkiä tähän upotettavaksi. Saas nähdä mitä tälle keksisin.

Viimeistelyä vaille valmiina on eräs virkattu söpöliini, en malta odottaa että pääsen esittelemään sitä tänne!


3 kommenttia:

  1. uiui! törmäsin vaan tohon pöllökuvaan googlessa, voi vitsi miten SÖPÖ! :3 täytyy tutkia jos löytyis noita kirjoja kirjastosta vaikka...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Vinkkaa tännepäin jos et löydä kirjastosta, kirjoittelen mielelläni blogiin ohjepostauksia, tämäkin oli oma sovellus :)

    VastaaPoista