lauantai 22. tammikuuta 2011

Pientä kivaa


Köh köh! Viikonloppu alkoi pienellä sairastelulla. Vaikka vähän lämpöä onkin, täytyi minun tehdä jotain pientä kivaa kotiin kun kerran on viikonloppu.

Lipaston päälle vaihdoin talviset tuikkukupit, ihana yhdistelmä tuo lasi ja huurrettu pinta.


Tilasin viikko sitten Donnosta myös pieniä vanerikirjaimia. Tänään maalasin koirani nimikirjaimet valkoisiksi ja kiinnitin ne hänen ruokailupaikallensa. Tämä juttu on vanha tuttu, monessa paikassa olen ainakin saman idean nähnyt. Vähän aution näköinen on tuo piskin kulmaus, ruokakippojakaan ei ole kun herra lomailee edelleen Keski-Suomessa.

Tätä juttua varten alunperin tilasin kirjaimet, koiran nimikirjaimet otin vielä kaupan päälle :)
Olen pitkään halunnut kylppäriin jonkin pienen sisustustarratekstin, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Sitten näitä kirjaimia selatessani keksin sopivan sanan. Ja siinä se nyt sitten komeilee.

Shine.
Säteile tai loista.
Aamu alkaa yleensä suihkusta ja kylppäristä, kaipasin sinne jotakin piristävää.

Maalasin siis nämäkin kirjaimet valkoisiksi ja elävöitin niitä pienillä hohtavilla tarroilla, joita tilasin arkillisen Donnosta. Vanerikirjaimilla oli hintaa 0,30€ kappale, joten tämä toteutus maksoi sen 1,5€.


Tahtoisin ehkä myös makuuhuoneeseen sängyn yläpuolelle jonkin kivan sanan samalla tavalla toteutettuna. Donnosta nimittäin sai myös isompiakin kirjaimia. Keksisi vain sen sanan! Ei ainakaan kuluneita Love tai Dream - sanoja.. Jos joku keksii hyvän idean, niin voi vinkata :)

Nyt jatkan lepäilyä ja hemmottelen itseäni hyvän sarjan katsomisella ja herkkupannarilla.

Huomenna luvassa ehkäpä jotain virkattua.


4 kommenttia:

  1. Katsos blogiini, siellä on jotain sinulle!

    VastaaPoista
  2. jaskaha on lähteny pitkälle lomalle, tshih. :D

    VastaaPoista
  3. mistä tuo koiran ruokapurkki on?

    VastaaPoista
  4. Ööh se on jostain löytötavarakaupan tyyppistä liikkeestä. Olen ostanut tämän about 7v sitten.. Oikeasti oli siis keksipurkki, toisella puolella lukee "cookies".

    VastaaPoista