maanantai 22. helmikuuta 2010

Taulu


Noniin yleisön pyynnöstä siis tässä tekemäni taulu :D
Ylläolevassa kuvassa on lähtötilanne: ostin valkoisen kehyksen, Vallilan kangasta ja hommasin mustavalkoiset kuvat. Ideahan siis lähti sisustuslehdessä näkemästäni kuvasta, jossa oli laitettu samaan tyyliin vanhaan ikkunakehykseen kuvia. Vanhasta ikkunasta minäkin ensin haaveilin, mutta myönnetään, että näin pääsin helpommalla kankaan kiinnittämisessä ja muussa.


Alusta asti minulle oli selvää, että tauluun tulee kolme kuvaa. Keskelle meidän hääkuvamme ja sivuille lapsuuskuvamme. Isäntä sai photoshopata oman kuvansa katsomaan toiseen suuntaan, jotta se sopisi asetelmaan :D


Ja tässä sitten kuvia valmiista taulusta sohvan yläpuolella. Täytyy myöntää, että kehys olisi saanut olla isompi, taulu on vähän pieni tuohon sohvan yläpuolelle, se häiritsee hieman sisustussilmääni :D mutta näyttää kuitenkin kivalta, eikä sohvan päälle muutakaan olisi tarjolla, joten olkoon.

4 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen, jos tuntuu pieneltä niin laita alle toinen samanlainen kehys. Kuvat voi olla vaikka jaskasta :D ja muista tärkeistä...

    VastaaPoista
  2. Vähän kiva taulu ja miten mukava ideakin laittaa just lapsuuskuvat ja sitten hääkuva :)
    Ja miten tuolla kankaallakin saa siihen sellaista tietyn tyyppistä tunnelmaa :)

    VastaaPoista