perjantai 8. heinäkuuta 2011

Esillä


Paljon olisi postattavaa, mutta jotenkin ei vain saa aikaiseksi niin paljon kuin normaalisti.
Mutta nyt kuitenkin vihdoin se pienen pieni sisustusjuttu..

Keittiössämme ei ole yhtäkään avohyllyä (paitsi se tuunaamani ja täällä esitelty entinen mikronpaikka). Haluaisin kuitenkin kauniita astioita esille jonnekin.
Niinpä aloin haaveilemaan pienestä hyllyköstä tai hyllyistä keittiön tyhjälle seinälle.
Tavalliset hyllyt olivat mielestäni aivan liian leveitä, joten päätinpä laittaa seinälle ikkunalaudat.

Nyt saan kivoja juttuja esille. Tässä Myrna-sarjan sokerikko ja kermakko.

Ikkunalaudat ostin Bauhausista, kannattimia olikin vaikeampi löytää. Yritin etsiä sellaisia kauniita ja kivannäköisiä, muttei osunut kohdalle.. Niinpä sitten ostin puiset peruskannattimet ja maalasin ne valkoisiksi itse.

Greengaten peltipurnukat sopivat ehkä täydellisesti hyllyyn.


Hyllyillä olevat tavarat hakevat vielä hieman paikkaansa, ajattelin vaihdella niitä ainakin vuodenaikojen mukaan. Nyt tällaista kesäistä ja syksyllä sitten hillopurkkia sun muuta.

Voi voi kun olisi virkkausjuttua, kirpparilöytöjä ja muuta askartelua odottelemassa, yritänpä saada aikaiseksi taas! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti