torstai 29. heinäkuuta 2010

Mikä kesä!


Kesälomani viimeisiä päiviä viedään, mutta ei haittaa, ihana loma on ollutkin! Olen valvonut pitkään ja nukkunut myöhään, vieraillut häissä, tavannut ystäviä ja sukulaisia, uinut enemmän kuin viime kesinä yhteensä, lukenut kirjoja, askarrellut, neulonut, katsonut sarjoja, kolunnut kirpputoreja, shoppaillut, vieraillut eri puolilla Suomea, käynyt asuntomessuilla, grillannut, ottanut aurinkoa, rentoutunut, istunut mökillä kaikessa hiljaisuudessa ja ja... Ihanaa!
Vanhempani olivat meillä 2 yötä ja lähtivät äsken kotiin, lauantaina saamme vielä ystävät ihanaiset luoksemme vihdoinkin, ja siihen onkin hyvä kesäloma päättää :)


Niin ja tässä tosiaan pari kuvaa Ellokselta tilatuista lakanoista, suostuttelun jälkeen sain isännältä luvan tilata nämä "tilkkutäkit".


Yllä kukalliset latte-mukit, jotka ostin ihanasta sisustuskaupasta. Olen kerran aiemminkin tilannut sieltä tavaraa, mutta pari viikkoa sitten minulle selvisi, että pulju sijaitsee kotikunnassani! No olihan sinne mentävä tutustumaan ja mukaan lähtivät mukit sekä alla olevassa kuvassa näkyvät purkit.


Viime aikoina olen ihastunut tällaiseen romanttiseen kukka- ja ruusukuvioon. Enpä arvannut, että tässä näin vielä käy.. mutta kuulemma olenkin vähän hempeä täti sisustuksen suhteen ;D


Törmäsin taannoin jotain blogia selaillessani ihaniin tanskalaisiin sisustustuotteisiin ja harmittelin kun luulin, ettei niitä Suomesta saa... No, eilen kävin äipän kanssa Stockmannilla ja siellä astiaosastolla odotti tämä lintu-kuppi, jota olin jo netistä kuolannut! Stockan kanta-asiakaskortilla hintaa jäi vain 7,90€.


Vielä pari kirpparilöytöä. Yllä oleva tarjoiluastia löytyi Pohjanmaalta, hintaan 5€. Siihen ajattelin leipoa muffinsseja kahvipöytään tarjottavaksi.


Ja nämä pienet "hopeiset" alustat löytyivät tänään läheiseltä kirpprilta, yhteishintaan 2€.
Loman aikana olen toki ostanut läjäpäin vaatteitakin kirppiksiltä, mutta niitä en taida jaksaa esitellä :D

torstai 15. heinäkuuta 2010

Häälahjarasia


Tässä siis häälahjaksi askartelemani rasia ystävälleni. Luotan siihen, että hän ei käy kurkkaamassa blogiani kun häihin on enää kaksi päivää ja järjestelemistä varmasti riittää :)


Ostin siis Sinellistä puisen rasian, jonka maalasin valkoiseksi. Koristelin ääriviivatarroilla ja kohotimanteilla. Lisäksi maalasin kylkeen pariskunnan tulevan yhteisen sukunimen. Englanti on heidän yhteinen kielensä, joten sopi aika kivasti. :)


Huomenna suuntaamme keskiseen Suomeen juurikin näiden häiden vuoksi, jotka ovat siis lauantaina. Ajattelinpa samalla jäädä asustelemaan hetkeksi vanhempieni luokse ja shoppailla, nähdä kavereita, käydä asuntomessuilla ja ja... kaikkea kivaa! Niinpä blogi hiljenee hetkeksi, mutta palailen astialle kyllä :)

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Tuparikortti


Tänään ukkosti kunnolla pitkästä aikaa, ihanaa! Ilmakin viileni hieman ja olo helpottui. Sähkölaitteet oli tietenkin otettava irti ja ajauduinpa sitten keittiön pöydän ääreen vähän askartelemaan. Hain eilen postista Paperellan lähetyksen ja kävinpä vielä Sinellissäkin ja uusista matskuista syntyi tupaantuliaiskortti.
Tilasin niin ihania paperipaketteja Paperellesta, sormia syyhyttää päästä askartelemaan niistä lisää.. mutta olen kyllä vannonut ensin siivoavani askartelukaappini, jotta edes löytäisin sieltä jotain. Vaatehuone on jo siivottu, jes!
Tein eilen myös ystävälleni häälahjaksi yhden jutun, sen esittelen täällä huomenna :)

torstai 8. heinäkuuta 2010

Hääkortti


En saanut siivottua askartelukaappia, mutta onnittelukortin sain tehtyä ystäväni hääpäivää varten. Tilasin jo talvella hääpari-arkin, jota käytin tässä kortissa. Ystäväni menee naimisiin ranskalaisen miehen kanssa, ja tuossa taustan katulyhdyssä oli minusta jotakin ranskalaista..
Toivottavasti ystäväni ei käy tätä lukemassa ennen häitä, jotta yllätys säilyy, muttei kai se niin haittaa vaikka kävisikin :)


Kuva kortin sisältä, kivan värssynkin jo löysin, pitäisi enää kirjoittaa se korttiin.


Haha, tässä vielä kuva siitä mitä tapahtuu kun koira on poissa kotoa. Naapuruston kissa on viime päivinä vieraillut meillä useaan otteeseen kun ovet ovat auki helteen takia. Ylihuomenna voi tulla kissalle lähtö kun piski palaa puolustamaan kotiaan.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Sadepäivän ilo


Eilen illalla päädyin selailemaan Martha Stewartin sivuja ja ah mitä ihania askarteluvinkkejä siellä olikaan. Yllä oleva kuva lainattu sieltä. Sain vihdoinkin idean mitä tekisin Facebookin askarteluhaasteeseen. Siitä lisää myöhemmin kun saan jutut tehtyä :)
Sisustusjuttujakin Marthan sivuilla oli vaikka kuinka, mutta ne olivat mielestäni "ihan kivoja", jotain kuitenkin puuttui omaan makuuni.


Tänään onkin odotetusti sataa ropissut ja välillä jyrähdellyt. Onneksi eilen vielä pääsimme rannalle kaverini kanssa, järvivesi oli 22 asteista! Mutta tänään keitin siis itselleni kahvia ja hautauduin sohvannurkkaan kuuntelemaan ropinaa. Samalla ehkä välttelen vähemmän mieluisia hommia, vaatehuone ja askartelukaappi pitäisi siivota..
Tiedän kaapissa lojuvan ylimääräisiäkin askartelutarvikkeita, onko joku blogin lukija kiinnostunut ostamaan pientä korvausta vastaan pussillisen askartelumatskuja? :)

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Pihalla


Mikä sää onkaan tänään ollut! Minusta ei oikein ole loikoilemaan auringossa, ainakaan ilman uintimahdollisuutta, joten päätin hankkia rusketusta tekemällä pihahommia auringon paahteessa. Tässä kuvia siististä, kitketystä penkistä.



Vaaleanpunaisen amppelin ostin äsken kun teki kovasti mieli jotain uutta kukkaa.



Joillekin jo mainostin istuvani lomalla terassilla, ja niin olen toden totta tehnytkin. Silloin kun haluan facebookata tai päivittää blogia, olen hakenut ihanan pinkin miniläppärini myös terassille. Sopii niin värimaailmaan <3

Tilasin muuten toiset noista edellisen postauksen lakanoista eilen. Shoppailin eilen myös Ideaparkissa, mutta selitin itselleni ostavani vain perusvaatteita, enkä mitään turhaa. :D Postista kuitenkin odottelen H&M:n pakettia sekä Elloksen pakettia. Nyt siis voisi hieman hillitä..

torstai 1. heinäkuuta 2010

Haaveilua

Kesälomani ensimmäinen päivä on sujunut aikas leppoisasti.
Äippä laittoi sähköpostiini linkin Kuopion asuntomessukohteista ja olemmekin selanneet niitä kumpikin tahoillamme. Joitain kivoja juttuja bongasin kohteista ja onhan tuonne Kuopioon ehdottomasti mentävä käymään. Viime vuonna sattui sopivasti kun messut olivat Valkeakoskella eli n. 15km päässä meiltä. Kuopioon on vähän enemmän matkaa, mutta onhan sitä ennenkin sisutusjuttujen perässä ajettu :D
Messut siis 16.7.-15.8.2010.
Messukohteet löytyvät täältä.

Lisäksi postiluukusta pärähti tänään Elloksen uusi kuvasto. Muutamien vaatteiden lisäksi haluaisin meille ainakin uudet verhot ja lakanat. Kuvat linkitetty Elloksen sivuilta. Tässä pari lakanavaihtoehtoa:
Ylläolevat lakanat ovat tällä hetkellä ehdoton suosikkini. Puuvillasatiinia ja hinta 26,90€. Eli parisänkyymme 53,80€. Ehkä hieman kalliit, mutta niin ihanat..

Näissäkin on jotain tosi söpöä. Huomattavasti edullisempi vaihtoehto, 11,92€/kpl eli yhteensä 23,84€. Se on sitten eri asia, suostuisiko isäntä nukkumaan tällaisessa tilkkutäkissä :D