lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tilaustyökissa


Hoplaa!
Blogi on viettänyt hiljaseloa melkein viikon, mutta täällä ollaan :) olen valmistellut kivoja juttuja, mutta niitä en voi esitellä ennen kuin ensi viikon puolessa välissä..

Sitä odotellessa sivubisnekseni kukoistaa. Työkaveri antoi torstaina minulle kuvan (olikohan se nyt veljensä kissasta, veli oli nähnyt tekemäni koirapiirroksen ja tahtoi lemmikistään samanlaisen) tilaustyön pohjaksi.
Ja tänään se sitten valmistui. En olisi uskonut itsekään, mutta muutamassa tunnissa oli valmista. Olipas muuten elämäni ensimmäinen kissa-aiheinen työ!

Hmm, näyttää ehkä hieman pentumaiselta minun versiossani, mutta sehän on söpistä eikö vaan?

Tähän kuvaan muutin valotusta vähän liian kirkkaaksi, huomaan sen nyt, mutten millään jaksa photoshopata nyt enempää. Kuitenkin alkuperäinen kuva vieressä. Saas nähdä vieläkö jaksan viimeistellä kuvaa jotenkin huomenna (aina sitä turtuu kuvaan kun on tuijottanut tarpeeksi kauan), fiksatiiviä en ole vielä suihkutellut päälle.

Huomenna suuntaan töihin, haalimaan työtunteja kasaan, jotta voin lähteä hyvillä mielin ensi viikolla reissuun. Siitä lisää ensi viikolla.
Hyvää viikonlopun jatkoa Sinulle!


4 kommenttia:

  1. Hei kiva toi pieni tohvelikuva tuolla ylhäällä.. :) Ja tuo kissa, voi juku miten hieno!

    VastaaPoista
  2. Tänks!! ajattelin tehä tosta yläkuvasta semmosen vaihtuvan kuvan, ehkä ens kuussa on seuraavan vuoro :)

    VastaaPoista