Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3D. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3D. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. marraskuuta 2009

Onnittelukortti isännälle

Huomenna on mieheni syntymäpäivä, joten tässä onnittelukortti. Isäntä haaveilee kuplasta, ja kesällä oli aivan lähellä, ettei ostanutkin meille toiseksi autoksi kuplaa. Auto oli vain ehtinyt mennä kaupaksi jollekin muulle.
Kupla on 3D-kuva, jonka tilasin Kirjokkaasta, samoin taustapaperi. Ääriviivatarrat ja korttipohja Sinellistä.
Kortin lisäksi isäntä saa herkkukahvia: viskin ja suklaanmakuista erikoiskahvia. On jo aikaisemmin erittäin hyväksi havaittu, joten ostinpa sitä juhlapäiväksi. Pentik myy samaa kahvia nimellä "Isännän kahvi", joka olisi sopinut nimensäkin puolesta erittäin hyvin, mutta enpäs tajunnut sitten Pentikin liikkeeseen juosta kun toinen kauppa oli lähempänä.
Sen kummempia synttärilahjoja en ostanut, ostan jonkun isomman jutun sitten jouluksi, kun tulee noita veronpalautuksiakin :)

maanantai 2. marraskuuta 2009

3D-kortteja


Lauantai-illan satoa. Askartelin uusista Kirjokkaasta tilaamistani 3D-matskuista kortteja ja tällaisia syntyi. Tykkään kovasti noista Mylon kuvista. Monta jäi kuvaa jäi vielä käyttämättä, viimeistään viikonloppuna käyn loppujen kimppuun.


Alkaa aina tehdä mieli kaakaota kun katson tuota alla olevaa korttia :D
on jotenkin niin suklaiset värit.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Hopeahäät

Lauantaina vanhemmillani on hopeahääpäivä, ovat siis olleet naimisissa 25 vuotta. Ja yhdessä ovat olleet jo 35 vuotta. Kunnioitettava suoritus. Kymmenen vuoden seurustelun jälkeen menivät siis naimisiin, siksi hääpäiväkin on 10.10.

Siksipä tein siis onnittelukortin. Käytin hopeista korttipohjaa ja hopeisia ääriviivatarroja juuri hopeisen värin takia. Keskellä on leikattu ja yhteen koottu 3D-kuva ankoista.

Perjantaina suuntaamme jälleen Keski-Suomeen syysloman viettoon ja pääsen antamaan kortin oikeana juhlapäivänäkin sitten vanhemmilleni.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

3D-kortti

Eilen myös sain vihdoin askarreltua kortteja hyödyntäen uusia Paperellasta tilattuja materiaaleja. Tässä kortissa on Precious Moments - 3D kuva. Oli kyllä aikamoinen näpertäminen kaikkien osien leikkaamisessa ja kokoamisessa. Tästä lähtien taidan ostaa vain stanssattuja 3D- kuvia.

Kortista tuli kyllä aikas kiva. Ähersin myös sinisävyistä korttia, mutta en vain saanut sommiteltua osia tyydyttävällä tavalla. Katsotaan jos tänään jaksaisi vielä yrittää uudestaan.

Tunnin päästä menemme asuntoesittelyyn. Kunpa talo olisi sopiva ja pääsisimme muuttamaan isompaan. Haaveilen yhdestä ylimääräisestä huoneesta, josta saisi työhuoneen. Laittaisin sinne isännän tietokoneen ja ostaisin itselleni myös työpöydän, johon saisin tämän läppärin ja jota voisin käyttää askartelupöytänä. Nyt täytyy aina siivota heti kaikki askartelutavarat pois ruokapöydältä kun lopettaa askartelun. Noh, kohtahan sen näemme, miten tänään käy :)