sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Adventin tunnelmaa


Se alkoi nyt! Nimittäin joulun odotus!

Askartelin perjantaina meille adventtikynttilät.
Maalasin numerot Ikean peruskynttilöihin saippuamaalaustekniikalla, jota olen täällä ja toisessakin blogissa esitellyt.

Alusiksi laitoin kirpparilta ostetut "hopeiset" alustat.



Siitä asti kun ostin nämä hopeiset tähdet Ikeasta, on tehnyt mieli ripustaa ne kauniisti esille ja eilen sen vihdoin tein. Laitoin joka ikkunaan yhden ja vielä yhden tuohon nallukan alapuolelle.


Vielä kun ne tilatut verhot kotiutuisivat! Olen myös päättänyt, että meidän joulumme on tänä vuonna valkoinen ja hopeinen. Aikaisemmin on menty valko-punaisissa tunnelmissa, mutta nyt taitaa tuo hopea viedä voiton. Täytyy siis ostaa hopeiset pallot joulukuuseemme. Ei malttaisi odottaa!



Piparitaikinan ostin, mutta en jaksanut leipoa vielä. Useampana vuonna on tullut piparit ja joulutortut tehty aina itsenäisyyspäivänä, ja niin taitaa käydä tänäkin vuonna.


Viikonlopun saldona voisin esitellä vielä kaikenlaista muutakin, eilen valmistui taas 7 uutta joulukorttia ja perjantaina piirrustus. Ei tarvitse siis kovasti pohtia tulevan viikon postauksia :D

Hyvää alkavaa viikkoa ja joulun odotusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti