sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tilauskoruja

  
Viime viikolla laitoin postin matkaan pari tilauskorua.
Blogini löytänyt tilaaja toivoi itselleen mustavoittoista helmistä tehtyä avainnauhaa.



 Laitoin avainnauhaan kahta hieman erikokoista mustaa helmeä ja harmaita helmiä.



 Lisäksi tilaaja toivoi itselleen samanlaista kolmirivistä rannekorua, jonka tein aiemmin äidilleni. Sinellistä oli haettava uudet jakajaosat, koska edelliset Sayilasta tilatut olivat loppuneet.


Toivottavasti korut tulivat perille ja tilaaja on tyytyväinen :)

Seuraavan kerran onkin varmaan sitten kylppäriremonttipostauksen vuoro!

 

tiistai 28. elokuuta 2012

Kirjaimet


 Onpas unohtunut kokonaan esitellä, nimittäin se yksi askartelu, jonka tein ristiäisiin.


Ostin Sinellistä pahvikirjaimet jo kauan sitten 
(etunimihän lyötiin isännän kanssa lukkoon jo talvella).
Mutta vasta vauvan synnyttyä maalasin kirjaimet eri värisiksi ja koristelin ne leimasimella.


Oli siis tarkoitus laittaa nämä ristiäisissä lahjapöytää koristamaan, mutta koska pidimme nimen salaisuutena kaikilta, en voinut laittaa niitä valmiiksi ja sittenhän ne unohtuivat :(


Noo, joskus sitten tulevaisuudessa aion kiinnittää nämä tytön huoneen oveen.


torstai 23. elokuuta 2012

Tulossa..


 Pakko vähän hehkuttaa:
meillä alkaa piakkoin kylpyhuoneremontti!

Eilen käytiin valitsemassa ja ostamassa laatat. 
Ihmeellistä, että pääsimme samantien isännän kanssa yksimielisyyteen väreistä ja malleista.
Nyt eteisessä ja saunassa nököttää monen monta pakettia laattoja.


Pääsemme vihdoinkin eroon seinien sinisistä laatoista ja rumasta salmiakkiruudusta lattiassa.


Syyskuussa kuvia sitten kylppäristä ennen ja jälkeen rempan.
Ei malttaisi odottaa!


maanantai 13. elokuuta 2012

Ristiäiset


Ristiäiset on nyt vietetty ja tässä tunnelmia eilisestä juhlasta.



Tyttäremme sai kasteessa nimekseen Inka Elena Amelia.




Isosta täytekakusta ja voileipäkakusta kiitos kuuluu tänne .
Aivan uskomattoman upeita kakkuja valmistettuna toiveiden mukaisesti.


 Toivoin simppeliä valkoista marsipaanikakkua, jonka täytteenä olisi mansikka- ja suklaamoussea. Koristelustakin tuli juuri sellainen, kuin halusin.

Muut kuvissa näkyvät kakut ovat äitini leipomia.












Ihanat juhlat kertakaikkisesti, kiitos kaikille mukana olleille! :)
 

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hääpäivä

 
Kyllä aika menee äkkiä, tänään vietämme isännän kanssa 4. hääpäiväämme.
 
 
Tarkoitus on tehdä yhdessä hyvää ruokaa ja maistella pikkuisen kuoharia.

Pian pääsenkin bloggailemaan ristiäisistä! :)
 
 

lauantai 4. elokuuta 2012

Kortti x 2


 Pitkästä aikaa kortteja.


Yllä oleva on tilauskortti 70 vuotta täyttävälle sukulaismiehelle, joka harrastaa ilmailua. Jotain lentokoneisiin viittaavaa toivottiin kortissa olevan.


Ja tämä onnittelukortti meni isälleni syntymäpäivän johdosta.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Leimasimella


Taas on päästy askartelun makuun!

Ostin erästä toista juttua varten Sinellistä punertavaa metallinhohtoista maalia ja pienen leimasimen, mutta sitä valmistunutta askartelua en vielä voi esitellä.
 


 Tänään keksin maalille ja leimasimelle kuitenkin muuta käyttöä.


 Eilen ostin valokuva-albumin vauvakuville ja sain jopa laitettuakin tilaamani kuvat vauvan ensimmäisen kuukauden ajalta albumiin.


Ajattelin vähän elävoittää albumin sivuja leimasimella.
Kaapissa ei ole kuin mustaa ja valkoista leimasinmustetta, mutta päätin kokeilla maalilla.



Vielä voisi vähän kirjoitella tekstiä sivuille.
Ristiäisissä sitten nekin sukulaiset, jotka eivät vauvaa ole vielä nähneet, voivat katsella kuvia ensimmäisen kuukauden ajalta.

Yritimme tänään viettää hellepäivää pienellä pötköttelyllä ulkona, mutta kerkesin tämän kuvan napata ja sitten jo puklailtiinkin pitkin vilttiä.


Pentunen <3