keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Nimipäiväkortti

Onnittelukortti kummitytön nimipäivän kunniaksi. Saapuu kyllä valitettavasti päivän myöhässä, en ehtinyt hommata postimerkkiä tarpeeksi ajoissa.


Korttiin on käytetty Penny Blackin siilileimasinta ja kohokuviointi on tehty Big Shot - laitteella.


maanantai 18. huhtikuuta 2011

Helmistä


Joo, tää ois nyt sitten koukussa koruihin...

Tässä parin viime päivän aikana valmistuneet jutut.
Oli ihan pakko päästä kokeilemaan kotoa löytyvillä helmillä ja tarvikkeilla tätä korun tekoa.
Ensiksi tein serkulleni synttärilahjaksi avain- tai kännykkäkorun.

Korukurssilla eräs osallistuja teki itselleen avainkaulanauhan töihin helmistä. Päätin tehdä itsellenikin tuollaisen avainlenkin, avainnauhaa vaan en tarvitse, koska käytän työavaimia vain aamulla sisälle tullessani.

Kauniisti saa avaimet nyt esille roikkumaan tarvittaessa.

Yhden kaulakorunkin sain aikaan.
Vaijeri korun sisällä on vain hieman mutkalla edelleen pitkän paketissa olon jälkeen, ehkä se siitä siliää..

Nyt vain selaan helminettikauppoja ja etsiskelen mistä saisin edullisimmin tarvikkeita. Voipi olla, että ihan pienen pieni tilaus lähtee piakkoin..


lauantai 16. huhtikuuta 2011

Koruja!


Olin tänään tosiaan Sinellissä korukurssilla ja sain paljon aikaan.

Olin nopein ja sain siksi tehtyä kokonaisen setin. Tein kuvassa näkyvät kaulakorun, rannekorun ja korvakorut.

Oli kyllä hyödyllinen kurssi, nyt ymmärrän kuinka käyttää korupiikkejä ja kuinka lukot laitetaan paikalleen.

Plus että sain nätit korut itselleni :)
Vähän huonoon rahatilanteeseen kyllä tuli tämä koruinnostus.. no, kesälomalla sitten viimeistään.

Lopuksi ehdin tekemään kuvassa näkyvät keltaiset korvikset. Matskuja on vielä samanlaisiin vaaleanpunaisiinkin.

Pinkit helmikorvikset kuvassa ovat lahja kurssin ohjaajalta. Hänellä oli mukanaan itse tehtyjä korvakoruja ja sormuksia, joista jokainen kurssilainen sai valita mieleisensä.

Niin ja tässä vielä etelän reissulta ostamani rannekorut (eräs lukija kaipasi reissutuliaisten esittelyä täällä blogissa :D) Neljä korua hintaan 4€.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pääsiäistä


Ihan vähän pääsiäistä meille kotiinkin..

Tähän taitaa kuitenkin pääsiäiskoristeluni jäädä, tipu ja pupu sekä pajunkissat saavat riittää.

Tilasin uudet kevätverhot, niiden pitäisi tulla alkuviikosta. Sitten taas lisää sisustuskuvia.

Huomenna olen menossa Sinelliin korukurssille, viimeksi kun yritin niin kurssia ei toteutunut liian vähäisen osallistujamäärän takia.
Toivottavasti siis huomenna pääsen esittelemään täällä jonkun tekemäni korun! :)

Aurinkoista viikonloppua!


lauantai 9. huhtikuuta 2011

Matkalta


Hola!
Viime yönä palasin takaisin kylmään Suomeen. Koska viikko on ollut taukoa ja uutta postattavaaakaan ei ihan heti ole tulossa, niin ajattelin jakaa muutaman matkakuvan.

Olimme siis Teneriffan länsirannikolla Los Gigantesissa. Paikka on saanut nimensä noista kuvassa näkyvistä kallioista.

Gigantes on paljon pienempi ja rauhallisempi paikka kuin saaren suurin turistikohde Playa de las Americas tai Los Cristianos. Americasissa olemme olleetkin lomalla vuonna 2000.

Suuntasimme lomalle Los Gigantesiin, koska veljeni on työharjoittelussa siellä paikallisessa hotellissa.

Veljeni vuokrasi auton ja sunnuntaina ajoimme El Teidelle eli saaren keskellä sijaitsevalle aktiiviselle tulivuorelle.
Pilvetkin jäivät alapuolelle :)

Ihan kraaterin huipulle emme menneet, vaijerihissin luona kuitenkin kävimme ja ihastelimme kovasti maisemia. Yllättävän paljon oli unohtunut, vaikka edelliselläkin reissulla täällä kävimme.

Maanantaina teimme shoppailuretken Playa de las Americasiin, josta merenrantakuva on otettu. Hieman pilvisempi päivä sopi hyvin shoppailuun.

Keskiviikkona kävin veljeni kanssa "merirosvoalus"risteilyllä, joka vei meidät katsomaan valaita ja delfiinejä. Yllä olevassa kuvassa on valas. Delfiininkin näin, mutten saanut siitä kuvaa.

Alus kiersi kallioiden alta ja näin hienoja maisemia tuli nähtyä.
Lämpötila oli pilvisempinä päivänä hieman alle 20 ja kuumimpina varmaankin noin 25 astetta.

Hieno reissu oli, suosittelen! :)


torstai 31. maaliskuuta 2011

Kevätloma


Reilun viikon mittainen blogitauko on aluillaan.

Tänään nimittäin reissuni alkaa, lähden illalla Espooseen yöksi ja perjantaiaamuna nousen Teneriffalle suuntaavaan koneeseen.



(Kuva Finnmatkojen sivuilta, kuvassa tuleva hotellimme)


Palaillaanpa asiaan! :)


keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Vauvasetti


Huomenna pidämme yllätysläksijäiset ja vauvakutsut työkaverilleni. Tai eivät ne nyt niin yllätykselliset ole, kun 5 ihmistä on jo kerennyt siitä lipsauttaa asianosaiselle :D
mutta toivottavasti M et käy tänään lukemassa tätä ja lahjat sentään säilyvät yllätyksenä :)

Tein ruskeasävyisen kortin, jonka sisälle saa sitten kirjoitella jokainen omia toivotuksiaan.

Kangasväreillä maalasin ekokassiin vauva-aiheisen kuvan. Vähän samaan tyylin kuin Kissanunelmaa - blogissa joskus ollut kankaista tehty kassi (kiitos Paula ideasta!) :)

Virkkasin Novitan Pretty Baby - langasta myssyn. Lisäsin vielä korvat, jotta ei olisi ihan tavallinen myssykkä. Vielä violettia lisäsin reunaan ja korviin, koska vauvan sukupuolesta ei ole tietoa.

Samasta langasta nallukka.

Tässä vielä koko satsi. Pienet sukatkin menevät lahjaksi samalle vauvalle, toinen sukka on ihan kohta valmis, mutta se ei ennättänyt kuvaan.
Nämä olivat minun tekemiäni lahjoja, työporukalta tulee vielä jotain lisää.

Mukavaa viikon jatkoa!